Sijaintisi: Kartanon historiaa

Säämingin historia 1:1, Pekka Lappalainen, 1970, s. 510

Loikansaaren kartanon historiaa

Loikansaari ikivanhaa talonpoikaista maata

Loikansaaren tila on yksi Säämingin historian vanhimmista asutuista ja viljellyistä paikoista. Tilalla on ollut pysyvää asutusta jo ennen kuin Olavinlinnaa alettiin rakentaa v.1475. Saari tarjosi jo muinoin turvaa ja hyvät edellytykset luontaistaloudenpitoon, hyvine kalavesineen ja kaskimaineen. Vanhoja tilan asukkaita ovat olleet vauras Uskisten suku ja Pien-Savon lippukunnan päällikkö Ambrosius Heikinpoika, sekä kultaseppämestari Henrik ja Erik Kusell.  Tilan vanha verotusta varten piirretty viljelykartta vuodelta 1643 kertoo, että nykyisten rakennusten paikkeilla on ollut kaksi erillistä taloa, pelto- sekä metsäalueita.  Juho Loikkanen ja Erkki Nyrhinen asuivat  näitä taloja ja viljelivät peltoja  aina vuoteen 1651 saakka, jolloin talonpoikaiset tilukset siirtyivät aatelin omistukseen. Loikansaaren nimen uskotaan tulleen vanhojen kanta-asukkaidensa Loikkasten mukaan.

Lagerholmin säterikartanon synty ja Pistolekorsien aika

Ruotsin kuningatar Kristiina antoi vuonna 1650 Loikansaaren palkkaläänityksenä ratsumestari Erik Jönsson Lagercrantzille tämän ansioista 30 vuotisessa sodassa. Vanhat kanta-asukkaat saivat väistyä, kun aateloitu sotasankari ryhtyi puuhaamaan itselleen arvonsa mukaista  Lagerholmiksi nimeämäänsä säterikartanoa. Asia vahvistettiin 13.1.1651 Säämingin talvikäräjillä ja maaherran luvan asialleen Lagercrantz sai 16.7.1651. Kartanoon oli yhdistetty maa-alueita tässä vaiheessa 3 ¾ manttaalin verran, joka vastaa nykypäivänä noin 2650 hehtaarin aluetta. Erik Lagercrantz ei kuitenkaan kauan ehtinyt olla isäntänä, kun hänen kokoamansa rastsuväkieskadroona tuhoutui täysin Puolan sodassa v. 1656 ja Lagerholm jäi ilman isäntää.

Kartanon perustajan leski Barbara von Strasenburg avioitui vuonna 1658 majuri Göran Pistolekors nuoremman kanssa. Tästä alkoi Pistelokors- aatelissuvun 240 vuotta, seitsemän sukupolvea kestänyt isännyys Loikansaaren kartanolla. He onnistuivat pitämään tilan suvussa vaikeiden kato- ja sotavuosien yli. On huomioitava, että tilan sijainti vuodesta 1743 aivan Ruotsin ja Venäjän rajamailla asettivat omat haasteensa tilanpitoon.  Loikansaaren alue oli siirtynyt tuolloin Turun rauhan jälkeen Venäjän puolelle.

Loikansaaren kartanolla kerrotaan olleen erittäin edistyksellistä rakennuskulttuuria jo 1600 luvun loppupuolella. Tästä esimerkkeinä ovat rakennusten  savupiiput, lasiset ikkunat ja talon ulkoapäin maalaus punamullalla. Nämä olivat vielä erittäin harvinaisia tuolloin, koska elettiin vielä savupirttien aikaa.

Pistolekorseihin etenkin Göraniin ja veljeensä Abrahamiin on liitytty monia rikoksia ja kerrotaan, että juuri he värittivät teoillaan koko suvun mainetta. Pistolekorsit olivat selittelyn mestareita ja kovia käymään käräjiä. Monesti he pakenivat lain kouraa Venäjälle, jossa monet heistä toimivatkin tsaarin armeijan upseereina sotilassukua kun olivat . Sekä Göran, että seuraava isäntä poikansa Adam Pistolekors asuivat Aholahden kartanossa ja hoitivat sieltä käsin myös Loikansaaren tiluksiaan. Vuosi 1684 oli kohtalokas, koska Lagerholmin säteri tuhoutui kokonaan kaikkine rakennuksineen, joita oli yhteensä 16 kappaletta, salamasta syttyneessä tulipalossa. Toinen suuri vastoinkäyminen on vuodelta 1713 kun kartano joutui täydellisen ryöstön kohteeksi Venäjän vallan alla.  Isäntä Adam otettiin Aholahdesta vangiksi ja kuljetettiin Venäjälle, jossa hän kuolikin v. 1718.

Vakituisesti kartanoa asuttavan isännän Lagerholm sai Otto Fabian Pistolekorsista vuosille 1725-1750, jonka aikana kartanosta tuli säterirustholli. Säterirusthollilla oli verovapaus Kruunun armeijan ratsupalvelusta vastaan. Nykyisen päärakennuksen vanhimmat osat katsotaan olleen pystyssä Oton tullessa isännäksi. Seuraava isäntä suoraan alenevassa polvessa oli tulliaseman hoitaja Berndt Adam Pistolekors ja hänen jälkeen Berndt Adolf Pistolekors. Hänen jälkeen tilaa isännöi  tytär Anna Elisabeth. Tuolloin vuonna 1897 tilalla oli karjaa 86 nautayksikön verran, sato oli 550 hehtolitraa sisältäen perunaa, viljaa ja juureksia. Sato oli Säämingin alueen viidenneksi suurin. Säterin henkikirjoitettu väki määrä oli 50 henkilöä.

Pistolekorsien aika päättyi Loikansaaren kartanolla 1898, kun Berndt Adolfin tyttären poika Selim Lagus luopui tilasta. Seuraavat vuosikymmenet rappeuttivat tilan pahanpäiväisesti, kun omistajat vaihtuivat tiuhaan, maita myytiin pois ja jokainen vei mennessään minkä arvokkaaksi koki. Tämän ajan vaihtuvia omistajia olivat Hanno Tiainen, Hirvensalon suku, konsuli Eugen Wolff ja Kiansteenin, sekä Laamasten perhe.

Hämäläiset Loikansaaressa

Hämäläisten isännyys Loikansaaren kartanolla alkoi v 1925, kun nykyisen isännän ukki Antti Hämäläinen (s.1901 k.1991) osti tilan Konsta Laamaselta. Tilan nimi Lagerholm poistui maarekisteristä vuonna 1930 ja tilasta alettiin käyttää Loikansaari nimitystä. Antin ja Ailin aikaan Loikansaaressa harjoitettiin perinteistä maa- ja metsätaloutta ja elettiin pitkälti omavaraistaloudessa. Talossa oli vakinaista työväkeä neljä henkilöä ja työhuippuina mm. heinäntekoon tarvittiin väkeä lisää. Useimmat työt tehtiin hartiavoimin, mutta pellolla apuna toimivat hevosten vetämät maatalous laitteet.

Puhelin taloon tuli v.1937 ja posti haettiin Aholahden rautatie pysäkiltä, koska tietä saareen ei vielä ollut. Radiota kuunneltiin ja sota-aikaan saarelaiset kokoontuivat Loikansaaren tupaan kuulemaan rintamauutisia. Vanhanrannanlahdessa oli laivalaituri, josta liikennöi kaupunkiin Sirkka- niminen alus arkipäivisin. Muutoin kuljettiin moottoriveneellä kotilahden rannasta, mm. tilan maidot vietiin kaupunkiin veneellä.  Vuosi 1953 muutti kehityksen suuntaa. Loikansaaren kartanoon saatiin sähköt  ja ensimmäinen traktori hankittiin.  Pian ostettiin myös tilan ensimmäinen auto, Skoda ja sitä säilytettiin autotallissa Apajaniemessä. Kevään- ja syksyn rospuutto ajat olivat hankalat mantereelle liikkumisen kannalta.

Toisen polven omistajuus alkoi Loikansaaressa v 1956 ensin Heikki ja Matti Hämäläisen yhteisomistajuutena ja v 1961 tila siirtyi kokonaan Heikin omistukseen. Meerin ja Heikin aikana tilalla toimi lehmien lisäksi, ensi sikala ja sitten kanala, mutta vuoden 1978 aikana eläinten pidosta luovuttiin kokonaan. Tilalla oli pienimuotoista puutarhatuotantoa, mutta varsinaisesti pelloilla keskityttiin sokerijuurikkaan ja perunan viljelyyn. Sokerijuurikkaan sopimusviljelyä kesti yhtäjaksoisesti kaikkiaan 34 vuotta alkaen 1966 ja päättyen syksyllä 2000. Meerin ja Heikin aikana Loikansaaressa tehtiin peltojen laajat kunnostustyöt, vanhoja laidunmaita metsitettiin, tilan tuotantosuunnat muuttuivat eläinten pidosta viljelyyn ja maaseutumatkailuun. Heidän aikana pelloille saatiin koneet töihin, mutta vieraan työväen pitäminen kävi kalliiksi.

Tieyhteys mantereeseen toteutui Loikansaaren tien valmistuessa käyttöön syksyllä 1964. Tämä mahdollisti myös vuosikymmen myöhemmin aloitetuin maaseutumatkailu toiminnan. Alkuun Meeri ja Heikki vuokrasivat yhtä mökkiä ja pihapiirin aittaa, mutta kun kysyntää alkoi tulla enemmän, vuokramökkejä rakennettiin lisää v 1977 yhteensä neljä kappaletta. Alusta saakka asiakaskunta vuokramökeillä on ollut kansainvälistä.

Sukupolven vaihdos 3.polvelle tapahtui  v. 1994 Antti Juhana Hämäläisen astuessa isännän saappaisiin. Pirjo tuli toimintaan mukaan v 1996. Alkuun jatkettiin pelloilla sokerijuurikkaalla, mutta se vaihtui kannattavuus syistä kuminan viljelyyn v. 2000. Antti teki traktoriurakointi töitä koko alkuisännyyden ajan vuoteen 2006 saakka ja Pirjo keskittyi matkailutoimintaan. Vuonna 2004 matkailusta oli kasvanut tilan päätuotantosuunta. Loikansaaren kantatilan vierestä hankitulle maa-alueelle valmistui viisi uutta rantahuvilaa vuokraus käyttöön. Aikaisemmat lomamökit peruskorjattiin jo kesäksi 2000.

Vuonna 2014 Loikansaaren kartanolla vietettiin juhlavuotta. Maaseutumatkailua oli silloin harjoitettu yhtäjaksoisesti 40 vuotta, 

Loikansaari kesällä 2003

Loikansaaren lomamökit  /  Loikansaarentie 430  /  58810 SAVONLINNA  /  Puh. 0440 640 116  /  lomamokit@loikansaari.fi